Mainos
Mainos

Suomalaiskansanedustaja evakuoitiin Eiffel-tornista

Pariisin Eiffel-torni evakuoitiin ja sitä ympäröivä alue suljettiin sunnuntaina yleisöltä lyhyeksi ajaksi uhkaavan puhelinsoiton jälkeen.

Tornia ryhdyttiin evakuoimaan iltapäivällä ennen klo 16:ta paikallista aikaa. Puolentoista tunnin päästä tilanne oli jo ohi.

Torni on usein erilaisten pommiuhkauksien kohteena. Tornissa vierailee huippusesongin aikana jopa 30 000 ihmistä päivässä. Vuosittain tornissa käy noin seitsemän miljoonaa vierailijaa.

Yksi vierailijoista tänään oli suomalaiskansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.). Hän kertoi Twitter-tilillään saaneensa juuri valkoviinilasin eteen ravintolassa, kun tuli käsky evakuoitua.

– Puolipaniikissa porrasjuoksua alas. Päästiin ehjänä alas koko perhe, Sarkomaa kertoi.

Epäonnisen tapahtuman jälkeen Sarkomaa viittasi myös sunnuntain päivämäärään, lokakuun 13:een, jolloin vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää.

Sarkomaan evakuoitumisesta kertoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme