Mainos
Mainos

Suomalaismaratoonari New Yorkissa: "Olo on kuin turistina katastrofialueella"

Sandy-myrskyn runtelemaan New Yorkiin on saapunut tuhansittain maratoonareita vain saadakseen tietää, että maineikas juoksutapahtuma on päätetty peruuttaa.

Monia juoksijoita on harmittanut se, että juoksu päätettiin perua vasta viime tingassa.

MTV3 tavoitti Manhattanilta maratonia varten Yhdysvaltoihin matkanneen Petri Karjalaisen.

Karjalainen kertoo ymmärtävänsä päätöstä perua juoksutapahtuma.

– Asia harmittaa sinänsä, sillä olimme jo saaneet numerolaputkin juoksua varten. Sitten yhtäkkiä sanottiin, että tapahtuma onkin peruttu. Asia on kuitenkin ymmärrettävä, kun ottaa huomioon katastrofin laajuuden täällä. Olemmekin hieman kuin turisteina katastrofialueella, kuvailee Karjalainen.

Vaikka Manhattanilla sähköt on saatu palautettua ja useat palvelut toimivat jo normaaliin malliin, niin monin paikoin New Yorkin ympäristössä tilanne on vielä paha.

– Kyllä täällä ympäröivillä alueilla on paikoitellen melkoinen sekasotku. Pahimmilla kriisialueilla ihmiset tonkivat roskiksia. Ihmisiä on myös linnoittautunut sisätiloihin ryöstelyn pelossa. Poliisitkin kiertelevät näillä alueilla, mutta he eivät oikeastaan voi tehdä mitään, kertoo Karjalainen.

Katujen varrelle on perustettu avustuskeräyksiä hätää kärsiville. Myös osa paikalla olevista juoksijoista on osallistunut avustustehtäviin.

– He ovat juosseet reput selässä viemään avustustarvikkeita hädän keskellä eläville, kertoo Karjalainen.

Karjalainen teki siis turhan reissun New Yorkiin. Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on vain yksi juoksutapahtuma.

– Kyllä sen tosiaan ymmärtää miksi tapahtuma peruttiin. Ensi vuonna sitten uudestaan, kiteyttää Karjalainen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme