Mainos
Mainos

Suomalaisvaeltaja yli viikon kateissa Uudessa-Seelannissa – löytyi tästä majasta

Yli viikon kateissa uusiseelantilaisessa kansallispuistossa ollut suomalaisvaeltaja on löydetty. Asiasta kertoo The New Zealand Herald verkkosivuillaan.

26-vuotias suomalaisnainen lähti kolmipäiväiselle vaellukselle 12. huhtikuuta kahden yhdysvaltalaisen kanssa. Heistä kuultiin edellisen kerran kuitenkin tekstiviestillä 13. huhtikuuta. Viestissä yksi kolmikon jäsenistä kertoi palaavansa reitiltä 15. huhtikuuta.

Poliisilla ei ollut tietoa siitä, kuinka kokeneita kolmikko oli vaeltajina.

Kathurangin kansallispuistossa on satanut viime aikoina rankasti. Uusiseelantilaisen TVNZ-tv-kanavan mukaan vaeltajien arvioitiin olevan tietoisia säätilan heikkenemisestä.

Vaeltajia etsi kaksi partiota. Heidät löydettiin pienestä majasta Anatoki Forksin alueelta. Vaeltajien matkasuunnitelman mukaan kolmikon oli tarkoitus yöpyä kyseisessä majassa.

Kolmikko pelastettiin paikalta helikopterilla. Alustavan tiedon mukaan vaeltajat ovat pääosin kunnossa.

Kathurangin kansallispuisto on Uuden-Seelannin toiseksi suurin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme