Mainos
Mainos

Suomen EU-konventtikritiikki jäi vaisuksi

Suomen kriittinen suhtautuminen EU:n tulevaisuuskonventin esityksiin ei juuri noussut esille Thessalonikin huippukokouksessa.

Kokouksen käytävillä noteerattiin pienistä maista Itävalta ja Luxemburg sekä pienet suuret Espanja ja Puola, jotka vaativat suhteellisen äänivaltansa säilyttämistä.

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder saikin keskustelusta aiheen arvella, että yksimielisyys ja konventin esityksen kannatus EU-maiden kesken on lähes täydellinen. Schröder toivoi, että konventin esitys saataisiin parhaassa tapauksessa hyväksyttyä ennen vuoden loppua.

Suomessa esitystä käsitellään alkusyksystä

Presidentti Tarja Halonen totesi puolestaan tänään, että Suomi ei halunnut nyt puuttua yksityiskohtiin. Hän halusi myös antaa tunnustusta tulevaisuuskonventin puheenjohtaja Vale'ry Giscard d'Estaingille siitä, että tämä sai ajettua läpi asioita, jotka ovat monesti ennen jumittuneet hallitustenvälisissä neuvotteluissa.

Halonen mainitsi unionin oikeushenkilöllisyyden ja määräenemmistöpäätösten lisäämisen tärkeinä saavutuksina.

- Ne ovat tärkeitä asioita. Pelkästään niiden takia kannatti konventti tehdä, sanoi Halonen.

Suomessa eduskunnan on määrä käsitellä konventin esitystä alkusyksystä. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki ehti vielä ennen eroaan luvata, että eduskunta saa uudistusesityksistä hallituksen selonteon heti syksyn alusta.

Presidentti Halonen ennakoi syksyn neuvotteluista tiukkoja.

- Osa ihmisistä haluaa aina haukata enemmän kuin oli sovittu, Halonen sanoi.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 21.06.2003).

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme