Mainos
Mainos

Suomi saa pitää EU-komissaarinsa

Olli Rehn, EU:n laajentumiskomissaari

Suomi saa todennäköisesti pitää oman EU-komissaarinsa myös vuoden 2014 jälkeen.

Brysselissä parhaillaan koolla oleva EU-huippukokous etsii keinoja, joilla Irlanti saataisiin hyväksymään EU:n uudistamiseen tähtäävä Lissabonin sopimus. Tärkein Irlannille todennäköisesti luvattavista houkutinkeinoista on, että jokainen maa saisi pitää yhden komissaarin. Myös Irlannin sotilallista puoluettomuutta ja eettisiä arvoja luvataan kunnioittaa.

Irlantilaiset torjuivat viime kesänä kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen. Tutkimusten mukaan irlantilaiset pelkäsivät ennen muuta oman komissaarin menettämisen seurauksia. Lissabonin sopimuksen mukaan vain kahdella kolmesta EU-maasta olisi kulloinkin oma edustajansa komissiossa. Maiden osallisumisvuorot komissiossa kiertäisivät.

Monilla uudistussopimusta vasaan äänestäneillä irlantilaisilla oli myös sellainen väärä käsitys, että irlantilaismiehet joutuisivatt EU-armeijaan. Lisäksi monia katolisia huoletti se, että EU määräisi Irlannin hyväksymään abortin, eutanasian ja samaa sukupuolta olevien avioliitot.

EU-huippukokous alkaa Brysselissä torstaina juuri Irlanti-keskustelulla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme