Mainos
Mainos

Supo: Osama oli al-Qaidan isähahmo, nyt puuttuu johtaja

Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan mukaan terroristijärjestö al-Qaidan toiminta on nykyään hyvin pirstaloitunutta. Sen toiminta näkyy kolmella tasolla.

– Ydin al-Qaida toimii Pakistanin ja Afganistanin rajalla ja sen tehtävä on olla ikään kuin ideologinen johtaja al-Qaidan nimissä toimiville toisen tason ryhmille. Kolmas ryhmä on pienet yksittäiset solut, jotka ottavat innoituksensa jihadistisesta sotatila-ajattelusta.

Portaankorva kertoo, että etenkin kolmosryhmän toimijoiden tekemisiä on hyvin vaikea ennakoida.

Osama bin Ladenia on pidetty al-Qaida järjestön johtajana. Viimeiset kymmenen vuotta mies vietti pakoilemalla.

– Viime vuosina järjestöllä ei ole ollut selkeää johtajaa, vaan se on toiminut ääri-islamistisen terrorijärjestön sateenvarjoideologiana. Voisi sanoa, että järjestöllä ei tällä hetkellä ole johtajaa, Portaankorva kiteyttää.

Bin Ladenin legenda kuitenkin elää ja voi hyvin.

– Jihadistinen terrorismi saa vaikutteita suurista tarinoista, ja tällaisen ideologisen isähahmon poismeno varmasti muuttuu yhdeksi suureksi tarinaksi ja sitä kautta vaikuttaa motivaatioon jatkaa sitä ideologiaa, mitä hän on tehnyt.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme