Mainos
Mainos

Suu- ja sorkkatauti leviää Euroopassa

Britannian ohella Ranskassa ja Hollannissa on löytynyt uusia suu- ja sorkkatautitapauksia.

Ranskassa on todettu maan toinen suu- ja sorkkatautitapaus. Ranskan maatalousministeriön mukaan uusi tartunta löydettiin Pariisin itäpuolella Seine-et-Marnen alueella sijaitsevalta karjatilalta.

Ensimmäisen kerran herkästi tarttuvaa karjatautia havaittiin Ranskassa 13. maaliskuuta. Koska ensimmäisestä tapauksesta ehti kulua kymmenen päivää, oli Ranskassa jo alettu uskoa, että taudin leviäminen olisi saatu estettyä.

Britanniassa puhjennut suu- ja sorkkatautiepidemia on tiukoista varotoimista huolimatta levinnyt Ranskan lisäksi jo Hollantiin ja Irlantiin. Britanniassa on todettu jo yli 500 suu- ja sorkkatautitapausta. Pääministeri Tony Blair on pyytänyt asiantuntija-apua muilta EU-mailta, jotta tauti ei asettuisi pysyvästi Britanniaan.

Tony Blair

Hollannista on puolestaan löytynyt neljäs suu- ja sorkkataudin saastuttama tila. Hollannin maatalousministeriön mukaan uusin tartuntatapaus löytyi maan itäosista, samalta alueelta kuin kolme aikaisempaa tapausta. EU antoi eilen Hollannille luvan rokotuksiin suu- ja sorkkataudin leviämisen estämiseksi.

Euroopan komission edustaja puolestaan sanoo, että ranskalaisten eläintuotteiden vientikieltoa tullaan todennäköisesti jatkamaan. Kielto olisi päättynyt ensi viikolla, jos Ranskasta ei olisi löytynyt uusia tautitapauksia.
(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme