Mainos
Mainos

"Suunnitelma C" käyttöön Chilen kaivosmiesten pelastamiseksi

Chilen kaivosmiesten pelastamiseksi on laadittu uusi suunnitelma, kertoo CNN. Chilen viranomaiset aikovat tuoda onnettomuuspaikalle öljyporan, jonka avulla 700 metrin syvyydessä odottavat miehet voitaisiin pelastaa uskottua nopeammin.

CNN:n mukaan insinöörit ovat laatineet miesten pelastamiseksi yhteensä kolme suunnitelmaa. Öljyporan käyttäminen on niin sanottu "suunnitelma C". Kaikkia vaihtoehtoja voidaan yrittää yhtä aikaa, koska jokainen pora lähestyy miesten olinpaikkaa eri suunnasta.

Myös suunnitelma B etenee

Suunnitelma A on tähän asti ensisijaisena pidetty ajatus porata aukko suoraan alaspäin 700 metrin syvyyteen tavallisella kaivosporalla. Poraaminen aloitettiin elokuun lopussa. Pora etenee 15-20 metrin päivävauhtia, joten pelastusoperaatio voi venyä jopa jouluun saakka.

Pelastussuunnitelmassa B käytetään poraa, jota normaalisti käytetään vesiaukkojen poraamiseen. Tällöin pelastuskuilu porattaisiin 82 asteen kulmassa noin 620 metrin syvyyteen. Pelastajien mukaan vaihtoehto on kuitenkin epävarma, sillä vastaavaa ei ole aiemmin kokeiltu kaivosonnettomuuksien pelastustehtävissä.

Öljypora vasta matkalla

Viranomaiset uskovat nyt, että vaihtoehto C olisi muita nopeampi keino tavoittaa miehet. Käytettävä pora tulee kuitenkin ensin kuljettaa onnettomuuspaikalle Iquiquesta Pohjois-Chilestä ja asentaa paikalleen. Tätä varten alueelle on raivattava jalkapallokentän kokoinen alue.

Poran lasketaan olevan käytössä syyskuun puoliväliin mennessä, joten miesten aika maan alla tuskin tulee huomattavasti lyhenemään. Kuukauden loukussa olleet 33 miestä joutuvat siis odottamaan pelastajiaan ainakin lokakuun loppuun saakka.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme