Mainos
Mainos

Suunnitelma EU:n puolustusytimestä vastatuulessa

Euroopan unionin puolustusytimen toteutuminen näytti aiempaa epätodennäköisemmältä, kun tulevaisuuskonventin johto muutti esitystään joustomääräysten käyttämisestä puolustuksessa. Tänään annettu uusi ehdotus jätti kuitenkin edelleen epäselväksi, sovelletaanko sotilaallisen puolustuksen rakentamiseen osin eri sääntöjä.

Eduskunnan konventtiedustaja Kimmo Kiljunen tulkitsi tilannetta niin, että Suomen toive estää suljetun puolustusytimen muodostuminen EU:hun näyttäisi toteutuvan. Hän kertoi uutistoimisto STT:lle Rotterdamissa, että EU:n puolustusulottuvuus tulee perustuslakiluonnoksessa yleisten joustavuuskriteerien piiriin. Konventin esitys tarkoittaa Kiljusen mukaan sitä, että EU:n suunniteltuun puolustusyhteistyöhön voivat osallistua kaikki halukkaat jäsenvaltiot.

Puolustusyhteistyön rakentamiseen tarvitaan vähintään yhdeksän jäsenmaan osallistuminen, ja sen käynnistämisestä tehdään erillinen päätös Eurooppa-neuvostossa.

Suomen hallituksen edustaja Teija Tiilikainen ei pitänyt tekstin uutta muotoakaan tyhjentävänä. Tiilikaisen mukaan se on askel parempaan suuntaan, mutta muutoksen jälkeenkin on epäselvää, minkälaisia joustomääräyksiä puolustuspolitiikkaan sovellettaisiin. Joustavuudella tarkoitetaan sitä, että tietyt jäsenmaat tai maaryhmä voisivat päättää tai edetä jossain asiassa ilman, että kaikkien EU-valtioiden tarvitsisi olla mukana.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme