Mainos
Mainos

Suurlähettiläs: Vallanvaihto Pohjois-Koreassa pitkällä

Suomen Etelä-Korean-suurlähettiläs Pekka Wuoristo arvioi, että vallanvaihto Pohjois-Koreassa on jo varsin pitkällä.

Wuoriston mukaan vallanvaihdon valmistelu on alkanut jo vuonna 2008, jolloin Kim Jong Il sairastui.

— Tietysti hänen kuolemansa tuli äkillisenä, sillä odotettiin, että hän olisi ollut suhteellisen hyvässä kunnossa. Nyt olettaisin, että pohjoisessa keskitytään hyvin pitkälti sisäisiin asioihin. Prosessi on tällä kertaa paljon lyhyempi kuin Kim Jong Ilillä oli aikanaan isänsä kanssa. Sitä (vallanvaihtoa) tehtiin kymmenisen vuotta, Wuoristo kertoo.

Hän uskoo, että Kimin kuolemasta ei todennäköisesti seuraa sotilasvallankaappausta. Armeija on jo nyt vahvasti mukana Pohjois-Korean päätöksenteossa.

— Pohjois-Korea perustuu jo nyt hyvin pitkälti niin sanottuun sotilaat ensin -politiikkaan, Wuoristo perustelee.

Wuoristo on parhaillaan Suomessa, Etelä-Koreaan hän lentää takaisin tänään illalla.

— Pohjoisen järjestelmässä kaikki politiikka, mitä tehdään hautajaisten valmistelussa, on hyvin keskeistä. Luulen, että siitä ne pääasialliset uutiset lähiaikoina tulevat, hän sanoo.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme