Mainos
Mainos

SvD: Sukellusvene olikin tavallinen vene

Ruotsalaislehti Svenska Dagbladet kertoo, että yksi Ruotsissa lokakuussa tehdyistä sukellusvenehavainnoista on osoittautunut tavalliseksi veneeksi.

Ruotsin sukellusvenejahdin keskiössä olleessa valokuvassa näkyvä alus on osoittautunut tavalliseksi alukseksi. Luokittelu on tehty Ruotsin puolustusvoimien tutkimuksissa.  

Epäillyn havainnon kuvasi syksyllä eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Sven-Olof Kviman Lidingön saaren lähellä. 

Svenska Dagbladet -lehden mukaan hän on sittemmin ollut yhteydessä Ruotsin puolustusvoimiin, jolloin hänelle kerrottiin, ettei havaintoa enää luokitella sukellusveneeksi.  

Havainnon luokittelu on laskenut kuusikohtaisella asteikolla kakkosesta viitoseen. Kakkonen tarkoittaa todennäköistä sukellusvenettä ja viitonen ei sukellusvenettä.

– Puolustusvoimat sanoo, että olen nähnyt tavallisen veneen, jonka nimi on Timebandit. Sen mitat ovat 10x3 metriä. On aivan mahdotonta, että se olisi ollut niin pieni, epäuskoinen Kviman arvioi lehdessä.

Ruotsin puolustusvoimien tiedottaja Dag Enander vahvistaa Kvimanin saaman tiedon. Hänen mukaan puolustusvoimat eivät kuitenkaan kerro enempää tutkimuksista.  

Kviman sanoo seisovansa edelleen sukellusvenehavaintonsa takana.

Ruotsin puolustusvoimilta odotetaan kattavaa analyysiä syksyn sukellusvenejahdista myöhemmin keväällä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme