Mainos
Mainos

Sveitsiläiset torjuivat geenitutkimusrajoitukset

Sveitsin mahtava lääketeollisuus oli tänään helpottunut sveitsiläisten hylättyä ylivoimaisella äänten enemmistöllä esityksen geenitutkimuksen rajoittamiseksi. Kansanäänestyksessä kaksi kolmasosaa sveitsiläisistä vastusti perustuslain muutosta, joka olisi kieltänyt geenimuutokset ja eläinten patentoinnin.

Esitys olisi hyväksytyksi tullakseen vaatinut taakseen enemmistön Sveitsin 26 kantonista sekä enemmistön kaikista annetuista äänistä. -Me olemme huojentuneita ja tyytyväisiä. Me olemme huojentuneita, koska kyseessä oli paljon - Sveitsin tulevaisuus biolääketieteen huippututkimuksen keskuksena, sanoi Interpharma-teollisuusryhmän pääsihteeri Thomas Cueni.

Eläintensuojelu-, ympäristö- ja kuluttajajärjestöt halusivat perustuslain muutoksella kieltää uudenlaisten eläinten ja kasvien tuottamisen geeniteknologian avulla. Barrikadin toisella puolella oli Sveitsin poliittinen johto ja lääketeollisuus, joiden mielestä laki olisi tuhonnut Sveitsin tutkimuskeskuksena. Lääketeollisuus arvioi, että muutoksen läpimeno olisi voinut viedä työpaikan 40 000 ihmiseltä vuoteen 2005 mennessä.

Suoraan demokratiaan perustuvassa Sveitsin poliittisessa järjestelmässä mikä tahansa ryhmä voi saada aikaan kansanäänestyksen melkein mistä tahansa asiasta keräämällä satatuhatta allekirjoitusta.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme