Mainos
Mainos

Sveitsiläiset torjuivat kansalaisuuslakien kiristämisen

Sveitsiläiset ovat torjuneet ehdotuksen kansalaisuuslakien kiristämisestä.

Asiasta järjestettiin tänään kansanäänestys ulkomaalaisvastaisen kansanpuolueen SVP:n aloitteesta.

Ehdotuksen mukaan kuntien asukkaat olisivat saaneet vallan päättää, saako kunnassa asuva maahanmuuttaja kansalaisuuden. Päätös olisi tehty äänestämällä eikä siitä olisi voinut valittaa.

Sveitsin hallitus vastusti aloitetta, jota se piti mielivaltaisena. Valtaosa parlamentin jäsenistä oli samaa mieltä.

Kansanpuolue on muuttunut pienestä maanviljelijöiden puolueesta populistiseksi puolueeksi, jolla on vahvasti siirtolaisvastainen viesti. Lokakuussa pidetyissä vaaleissa se sai 29 prosenttia äänistä. Tämä oli kuudes kerta, kun puolue vei äänestykseen ulkomaalaisiin liittyvän kysymyksen.

Sveitsin 7,5 miljoonasta asukkaasta yli viidennes on ulkomaalaisia. Asukkaat hyväksyivät jo toissa vuonna Euroopan tiukimpiin kuuluvat maahanmuuttosäännökset.

Sveitsin kansalaisuuden saamiseksi on asuttava vähintään 12 vuotta maassa ja todistettava, että tuntee hyvin maan perinteet ja historian.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme