Mainos
Mainos

Syyria-kokous kasasi lisää paineita myös Venäjän niskaan

Kansainvälinen paine Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia vastaan kasvaa. Yli sata maata vaati tänään al-Assadia eroamaan ja lupasi poliittista tukea hänen vastustajilleen. Venäjä ja Kiina eivät osallistuneet Pariisissa pidettyyn kokoukseen.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) piti kokouksessa Pohjoismaiden ja Baltian maiden puheenvuoron. Yhteisen kannan mukaan rikoksiin syyllistyneitä ei voida hyväksyä siirtymäkauden hallintoon.

Tuomioja arvioi, että Venäjänkin suhtautumisessa on tapahtunut pientä liikkumista. Venäjää ja Kiinaa taivutellaan päätöslauselmaan, joka koventaisi pakotteita. Yksi mahdollisuus on asesaarto.

Venäjä ja Kiina ovat aiempaa ahtaammalla YK:n turvallisuusneuvostossa.

- Ensimmäisessä Syyria-kokouksessa Tunisiassa oli noin 60 maata, seuraavassa kokouksessa Istanbulissa runsaat 80 maata ja täällä yli 100 maata, eli yhtenäinen kansainvälinen paine lisääntyy, Tuomioja sanoi.

Jotkin maat aikovat toimittaa oppositiolle viestintävälineitä. Sen sijaan aseellisesta avusta ei kokouksessa puhuttu. Saudi-Arabian ja Qatarin tiedetään kuitenkin aseistaneen kapinallisia.

(MTV3 - STT - AFP - REUTERS)

Katso Helena Petäistön raportti (Kymmenen uutiset 6.7.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme