Mainos
Mainos

Syyrian taistelut leviävät ja armeijan keinot kovenevat

Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisten väliset taistelut ovat levinneet Aleppon kaupunkiin. Yhteenottoja on ollut ainakin neljässä eri kaupunginosassa.

Ihmisoikeuksia tarkkailevan järjestön mukaan taistelut maan toiseksi suurimmassa kaupungissa alkoivat eilen illalla.

Pääkaupungissa Damaskoksessa armeija on ryhtynyt hyökkäykseen vallatakseen kapinallisten asemia pääkaupungissa, kertovat turvallisuuslähteet.

Kapinalliset ovat joutuneet vetäytymään Midanin kaupunginosasta. Ihmisoikeusjärjestön mukaan armeijalla on tulitukena panssarivaunuja ainakin kahdessa kaupunginosassa.

Pako taistelujen jaloista on kiihtynyt Syyrian sisällä viime viikosta lähtien. Kapinallisten on kerrottu vallanneen useita raja-asemia.

Turkin mukaan parikymmentä Syyrian armeijan upseeria on ylittänyt maiden rajan. Heidän joukossaan oli prikaatikenraali ja neljä everstiä. Viime yönä Turkkiin saapui 710 ihmistä Syyriasta.

Libanoniin olisi YK:n pakolaisjärjestön mukaan paennut jopa 30000 syyrialaista kahdessa vuorokaudessa. Maansisäisessä evakossa on jopa miljoona ihmistä, järjestö arvioi.

Eilisissä taisteluissa on kuollut yli 300 ihmistä. Se on korkein määrä sitten kansannousun alkamisen.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu (Kymmenen uutiset 20.7.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme