Mainos

Syyriassa alkaa jo seitsemäs sotavuosi

Syyriassa verisessä sodassa alkaa näinä päivinä jo seitsemäs vuosi. Konflikti sai alkusysäyksensä maaliskuun puolivälissä 2011, kun maassa osoitettiin harvinaisesti mieltä presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastaan. Turvallisuusjoukot vastaisivat protesteihin kovin ottein.

Kansainvälisessä uutisoinnissa verisen sodan alkutahdit jäivät paitsioon. Japanissa kamppailtiin edellisen viikon maanjäristyksen ja tsunamin seurausten kanssa muun muassa Fukushiman ydinvoimalassa. Libyassa puolestaan raivosivat taistelut Muammar Gaddafin joukkojen ja kapinallisten välillä.

Kuusi vuotta myöhemmin Syyria on sodan raunioittama ja yli 300 000 ihmistä on kuollut. Lisäksi noin viisi miljoonaa syyrialaista on paennut maasta, suuri osa naapurimaihin Turkkiin, Libanoniin ja Jordaniaan.

Kunnollisia rauhanneuvotteluja tai pitävää tulitaukoa hallituksen ja kapinallisten ja muiden aseellisten ryhmien välille ei ole useista yrityksistä huolimatta saatu aikaan.

Syyrian sodassa on ollut mukana monia osallisia myös maan rajojen ulkopuolelta. Merkittävä käänne tapahtui syyskuussa 2015, kun Venäjä aloitti ilmaiskut. Virallisesti kohteena ovat olleet terroristiryhmät, mutta käytännössä iskut kohdistuivat enimmäkseen muihin kapinalliskohteisiin.

Alakynteen joutunut al-Assadin hallinto kykenikin Venäjän tuella valtamaan takaisin menettämiään alueita.

Venäjän ohella merkittävimpiä ulkomaisia vaikuttajia Syyrian sodassa ovat olleet Turkki ja Iran.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot