Mainos
Mainos

T&T: Vielä kuukausi aikaa hakea astronautiksi – kannattaisiko laittaa paperit?

Nasa hakee uusia astronautteja seuraavalle kurssille. Hakuaikaa on joulukuun puoliväliin.

Tekniikka ja Talous kertoo, että edelliseen hakuun tuli yli 6 000 hakemusta, ja vain kahdeksan valittiin. Tänä vuonna hyväksytään 8–14 hakijaa.

Nasa lopetti sukkulatoiminnan vuonna 2011. Sen jälkeen vain harva astronautti on päässyt avaruuteen. 

Lehden mukaan ison astronauttihaun syynä on Nasan tavoite kasvattaa avaruuslentojen määrää ensi vuosikymmenellä. Lentäjiä lähetetään Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle venäläisen Sojuz-raketin sijaan Boeingin ja SpaceX:n kaupallisilla avaruusaluksilla, mikä vähentää kustannuksia ja lisää kapasiteettia. Nasan Orion-avaruusalus puolestaan suorittaa ensilentonsa vuonna 2021.

Astronautiksi ei pääse ihan tavallisella avoimella hakemuksella.

Astronautilta vaaditaan erittäin hyvää terveyttä. Pitkään hakkuprosessiin kuuluu haastatteluja ja lääkärin kokeita. 

Astronautiksi ei valitettavasti pääse myöskään suomalainen. Hakijan pitää olla Yhdysvaltojen kansalainen ja oppiarvoltaan vähintään kandidaatti tieteessä, teknologiassa, insinööritieteissä tai matematiikassa. Valinnat ilmoitetaan vasta kesäkuussa 2017.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme