Mainos
Mainos

Täällä tehtiin viimeinen havainto NSA-vuotajasta – oliko Hongkong huono valinta?

Mitä tapahtuu Yhdysvaltojen verkkourkinnasta vuotaneelle Edward Snowdenille?

New York Times -lehden mukaan viimeinen havainto Hongkongiin paenneesta Snowdenista on maanantaina puoli yhdeltä iltapäivällä, jolloin hän kirjautui ulos Mira-hotellista Kowloon-puiston lähellä.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Snowden voisi viivästyttää luovuttamistaan Yhdysvaltoihin, mutta ei välttää sitä.

Esimerkiksi Hongkongin entinen turvallisuusministeri Regina Ip sanoo, että Hongkong ei ole turvapaikka Snowdenille. Erityishallintoalueen lainsäädäntöelimeen kuuluva Ip toteaa, että amerikkalaisviranomaisten luovutuspyynnöt on yleensä hyväksytty.

Lisäksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tutkija Nicholas Bequelin pitää Snowdenin pakopaikkaa erikoisena.

– Jos hän olisi puhunut juristin kanssa, hän olisi päätynyt jonnekin muualle, Bequelin sanoo lehden haastattelussa.

Snowden kertoi Guardian-lehdelle valinneensa Hongkongin, koska se on sitoutunut sananvapauden tukemiseen. Hongkong on toiminut turvapaikkana etenkin ihmisille, jotka ovat lähteneet manner-Kiinasta poliittisten mielipiteidensä vuoksi.

Snowden mainitsi myös Islannin mahdollisena turvapaikkana. Islannin Kiinan-suurlähettiläs Kristin Arnadottiron sanonut, että Snowden voi hakea turvapaikkaa vain paikan päällä Islannissa.

Hongkongin hallitus on kommentoinut tapausta ainoastaan toteamalla, että se ratkaistaan Hongkongin lakien mukaisesti.

29-vuotias Edward Snowden on vuotanut tietoja maansa turvallisuuspalvelun NSA:n vakoiluohjelmista.

Vuodetut asiakirjat synnyttivät paljastuksia siitä, että NSA seuraa miljoonien amerikkalaisten puheluita ja suosittujen verkkopalvelujen järjestelmiä. Aikaisemmin CIA:n palveluksessa ollut Snowden työskenteli Havaijilla yhtiölle, jolta Yhdysvaltojen hallitus ostaa turvallisuuteen liittyviä palveluita.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme