Mainos
Mainos

Tae-sopimus osaksi Naton ja Venäjän suhteiden parannusta

Neuvotteluissa Venäjän pelkojen hälventämiseksi Naton laajentuessa on edetty nopeasti verrattuna moniin muihin neuvotteluihin. Viime viikon lopulla puhuttiin jo kompromissista. Kuluneella viikolla Venäjä tosin sanoi, että on liian aikaista puhua läpimurrosta.

Meneillään ovat kahdet neuvottelut: Venäjä ja Nato neuvottelevat Venäjän vaatimuksesta solmia sitova sopimus, joka takaisi Venäjälle veto-oikeuden sen turvallisuutta koskevissa kysymyksissä. Toisissa neuvotteluissa Nato-maat ja entiset Varsovan liiton maat uudistavat vuonna 1990 solmittua sopimusta Euroopan tavanomaisen aseistuksen vähentämisestä (Tae) nykyoloihin.

Nato on antanut ymmärtää, että Venäjä ei voi saada veto-oikeutta Naton päätöksiin. Siksi Venäjälle tarjotaan pakettia, johon sisältyvät Naton tavanomaisen aseistuksen vähentäminen Euroopassa, säännölliset neuvottelut Venäjän kanssa, taloudellinen apu ja Venäjän aseman tukeminen kansainvälisillä foorumeilla. Lisäksi Nato on vakuuttanut, ettei se aio sijoittaa ydinaseita uusiin jäsenmaihin.

Tae-sopimuksen sopeuttaminen nykyoloihin on merkittävä osa pakettia. Muuan amerikkalaisvirkailija on kaavaillut, että Tae-sopimuksen uudistaminen olisi osavastaus Venäjän huoliin, koska sopimuksena se on sitova.

Tae-sopimus solmittiin aikanaan Naton ja Varsovan liiton kesken. Nyt se on tarkoitus muuttaa maa- tai aluekohtaiset määräykset sisältäväksi. Tuosta osapuolet ovat yhtä mieltä. Tavoitteena on lisäksi rajoittaa aseistusta entisestään, mutta rajoitusten kohdentamisesta ollaankin jo eri mieltä.
(STT-AFP-Reuter-Itar-Tass)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme