Mainos
Mainos

Taifuuni lähestyy Japania, toinen iski Kiinan rannikolle

Japanin Okinawan saariryhmää lähestyvän taifuunin myrskyluokitus on nostettu korkeimpaan viidenteen luokkaan. Kiinan rannikolle saapunut Talim-myrsky on sen sijaan menettänyt voimaansa.

Eteläistä Japania lähestyvä taifuuni on voimistunut matkalla kohti Okinawan saariryhmää. Taifuuni Nabin myrskyluokitus on nostettu korkeimpaan viidenteen luokkaan. Yhdysvaltain etelärannikolla riehunut hurrikaani Katrina oli voimakkuudeltaan samaa tasoa.

Japanin ilmatieteenlaitoksen mukaan myrsky saattaa ehtiä Okinawan saarille maanantaihin mennessä, ja se voi ulottua Kyushun saarelle asti. Nabi ei kuitenkaan todennäköisesti saa aikaan yhtä laajaa tuhoa kuin Katrina meren alhaisemman lämpötilan takia. Rannikolla puhaltavien voimakkaiden tuulten arvioidaan myös heikentävän taifuunin voimaa.

Talim-myrsky iski Kiinan rannikolle

Kiinan itärannikkoa eilen ravisuttanut taifuuni Talim on sen sijaan heikentynyt. Taiwanista Kiinan mantereelle saapunut myrsky katkoi teitä, tuhosi rakennuksia sekä aiheutti tulvia ja mutavyöryjä. Taiwanissa noin puolitoista miljooonaa taloutta on yhä vailla säköä.

Viranomaiset eivät ole antaneet kuolleista ja loukkaantuneista vielä tarkkaa tietoa. Myrskyyn osattiin varautua, ja esimerkiksi satamia ja lentokenttiä suljettiin jo ennen myrskyn tuloa ja 800 000 ihmistä evakuoitiin sen tieltä.

Kaiken kaikkiaan trooppisia myrkyjä on ollut Kiinassa tänä vuonna jo yhteensä 13, joista nyt koettu Talim on ollut pahin. Talimin odotetaan iskevän myöhemmin tänään Shanghain alueelle.

(MTV3-Reuters-STT)

Kiinassa arvioidaan taifuunin tuhoja.

(Huomenta Suomi 02.09.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme