Mainos
Mainos

Taifuuni Lekima iski Vietnamiin

Taifuuni Lekima on iskenyt Kiinaan ja Vietnamiin. Vietnamin kahvi- ja riisiviljelmät näyttivät pelastuneen myrskyltä.

Taifuuni Lekima ryöpytti rankkasateineen ja myrskytuulineen Kiinaa ja Vietnamia. Satojatuhansia ihmisiä jouduttiin evakuoimaan myrskyn tieltä.

Viranomaisten mukaan Lekima rantautui väljästi asutulle alueelle, mutta sen tuhoista saataneen tietoja vasta lähipäivien aikana.

Taifuuni iski maalle myöhään eilen kiinalaisen Sanyanin lomakaupungin liepeillä Hainanin saarella. Vaikka yli 200 000 ihmistä oli kiidätetty turvaan myräkältä, jäi tuhansia turisteja silti jumiin. Myrsky osui juuri Kiinan vilkkaimpaan lomaviikkoon.

Vietnamissa pelättiin eniten Lekiman aiheuttamia tuhoja kahvi- ja riisiviljelyksille, sillä nämä kasvit ovat maan tärkeimpiä vientituotteita. Paikalliset saivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä peltomaat jäivät satoja kilometrejä myrskykeskuksen eteläpuolelle.

Vietnamiin iskeytyy taifuunikauden aikana yleensä noin kymmenisen myrskyä, joista Lekima oli kuluvan vuoden viides. Seuraava trooppinen myrsky Krosa on jo matkalla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme