Mainos
Mainos

Talat voittoon Kyproksen turkkilaisosassa

Euroopan komissio on ottanut kantaa vaalitulokseen toteamalla, että tulos osoittaa alueen asukkaiden halun liittyä Euroopan unioniin.

Pääministeri Mehmet Ali Talatin CTP-puolue on julistautunut Kyproksen turkkilaisosan eilisten vaalien voittajaksi.

- Vaalien alustavat tulokset osoittavat, että olemme merkittävästi lisänneet äänimääräämme. Tämä on tärkeä edistysaskel, Talat sanoi toimittajille Nikosiassa.

Kun 90 prosenttia äänistä oli laskettu illalla, CTP oli saanut runsaat 44 prosenttia äänistä. Pääoppositiopuolueen, entisen pääministerin Dervis Eroglun johtaman UBP:n äänimäärä oli samaan aikaan hieman yli 31 prosenttia. Eroglu suhtautuu Talatia kielteisemmin YK:n johdolla laadittuun Kyproksen yhdistämissuunnitelmaan, joka kaatui viime keväänä kyproksenkreikkalaisten hylättyä sen kansanäänestyksessä. Saaren turkkilaisosassa enemmistö kannatti suunnitelmaa.

Euroopan komissio on ottanut kantaa vaalitulokseen toteamalla, että tulos osoittaa alueen asukkaiden "selvän halun" liittyä EU:hun. Kyproksen kreikkalaisosa on kansainvälisesti tunnustettu valtio toisin kuin Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta (TRNC), jonka on tunnustanut vain Turkki.

Kypros on ollut jakautuneena yli 30 vuotta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme