Mainos
Mainos

Tällainen huimapää on ennätyshyppyä yrittävä Baumgartner

Itävaltalainen Felix Baumgartner saattaa jälleen huomenna torstaina yrittää laskuvarjohyppyä stratosfääristä.

Ennätys ei onnistuessaan olisi ensimmäinen laatuaan miehen uralla. 43-vuotias huimapää on elämänsä aikana ehtinyt hyppiä jos jonkinlaisista rakennuksista - korkealta ja matalalta.

Baumgartner innostui laskuvarjohyppäämisestä jo 16-vuotiaana. Myöhemmin hän on hionut kykyjään muun muassa Itävallan armeijan näytös- ja kilpailujoukkueessa.

Vuonna 1999 Baumgartner teki ensimmäisen maailmanennätyksensä hyppäämällä base-hypyn korkeammalta kuin kukaan aikaisemmin, eli Petronasin kaksoistornien huipulta Kuala Lumpurissa Malesiassa.

Samana vuonna mies ponkaisi matalimman koskaan tehdyn base-hypyn, Rio de Janeirossa Jeesus-patsaan päältä.

Vuonna 2003 hyppytaituri ylitti Englannin kanaalin liitämällä Doverista Englannista Ranskan Calais'hin. Neljä vuotta myöhemmin hän pisti uusiksi oman base-hyppyennätyksensä loikkaamalla alas Taipein 101-tornista.

Tänään yrittämäänsä hyppyä Baumgartner on harjoitellut viisi vuotta.

Alun perin itävaltalaisen piti tehdä ennätysyrityksensä jo maanantaina, mutta silloinkin huono sää piti miehen maan kamaralla.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme