Mainos
Mainos

Tallinnan alkoholinmyynnin rajoitukset perutaan

Harjun maaherra on perunut määräyksensä, jonka mukaan alkoholin myynti Tallinnassa ja sitä ympäröivällä Harjun alueella olisi kielletty kesän aikana iltakahdeksan ja aamukahdeksan välillä.

Tallinnan vähittäismyymälät saavat näillä näkymin sittenkin myydä kesällä alkoholia entiseen tapaan kello 23 saakka. Harjun maaherra Värner Lootsmaa on perunut edellisviikolla antamansa määräyksen, jonka mukaan myynti olisi loppunut jo kello 20.

Viron alueministeri Vallo Reimaa ehti jo aiemmin lykätä kiellon voimaantuloa, koska katsoi ettei maaherralla ollut valtuuksia näin rankkoihin toimiin.

Maaherra kumosi myös määräyksen, jonka mukaan alkoholin myynti olisi kielletty kokonaan lasten laulu- ja tanssijuhlien aikaan heinä-elokuun vaihteessa ja uudestaan koulujen alkaessa syyskuun alkupäivinä.

Myynnin rajoittaminen on periaatteessa vieläkin tapetilla. Oppositiossa olevaa keskustapuoluetta edustava Lootsmaa aikoo vielä esittää alueen kunnille, että ne sopisivat yhtenäisistä alkoholin myyntisäännöistä koko maakunnan alueella.

Hän sanoi myös, ettei hyväksy alueministerin tulkintaa alkoholilaista, mutta katsoi parhaaksi perua määräyksensä, jotta vältyttäisiin epäselvyyksiltä. Lakiakin pitäisi maaherran mielestä selkiyttää.

Maaherra päätti rajoituksesta alun perin Viron poliisin ja Harjumaan kuntien ehdotuksesta. Taustalla on havainto, että Tallinnan mellakoiden vuoksi huhti-toukokuussa voimassa olleet alkoholin myyntirajoitukset vähensivät tuntuvasti sekä rikollisuutta että onnettomuuksia.

Viron alkoholintuottajat ja kauppiaat sen sijaan vastustivat jyrkästi rajoituksia.

(MTV3-STT-BNS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme