Mainos
Mainos

Talouskasvusta hyötyä Venäjän asevoimille

Suomalaisasiantuntijan mielestä Venäjä pyrkii vahvistamaan asemaansa alueellisena suurvaltana. Asiantuntijan mukaan Venäjän asevoimat kehittää mm uutta ydinohjusta ja hävittäjäkoneita maan talouskasvun siivittämänä.

Öljyn ja kaasun hinnannousu viime vuosina on tuonut Venäjälle rahavirran, josta nyt hyötyy jo asevoimatkin.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja Juha Pyykönen kertoo, että Venäjän puolustusbudjetti on karkeasti arvioiden noin kaksinkertaistunut vuoden 1998 talouskriisistä tähän päivään.

Venäjä on kehiteltyt ja uusinut strategisia-, rynnäkkö- ja ilmapuolustushävittäjiä. Maavoimien uutta panssarivajoneuvoa kehutaan, laivastossa on uusia alustyyppeja ja ydinsukellusveneistä pyritään pitämään paremaa huolta. Ydinase onkin painopiste.

-Ehkä merkittävimpänä kehittämisalueena näen ydinaseen kehityksen. Sieltä on tullut tai tulee vuonna 2006 todennäköisesti kolmas uusi ydinaseohjusmalli, arvioi Pyykkönen.

Suomalaissilmin Venäjän joukkojenasettelussa lähialueilla ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Sotiminen Tsetsheniassa kierrättää sotilaita ja kalustoa, mutta suurtukikohdat Pietarin ja Muurmanskin suunnilla pysyvät.

Strategian laitoksella arvioidaan, että Venäjä tähtää tulevaisuudessa alle miljoonan sotilaan lähes ammattimaiseen armeijaan, jolla on viidentoista vuoden kuluessa moderni varustus ja että Venäjä haluaa olla alueellinen suurvalta.

-Nimenomaan Venäjällä tämä asevoiman rooli valtion mahdin takaajana on korostuneempi kuin länsimaissa, Pyykkönen sanoo.

Sillä välin parhaita aseita kaupataan hyvällä hinnalla maailmalle - viime vuosina Kiina ja Intia ovat ostaneet 70 prosenttia Venäjän aseviennistä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 29.12.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme