Mainos
Mainos

Talousnobelistit: Ratkaisu euroalueen kriisiin USA:n syntyhistoriasta

Euroalueen pitäisi yhtenäistää verotustaan, jotta talouskriisi saataisiin ratkaistua, sanovat Nobel-palkinnon eilen voittaneet Thomas Sargent ja Christopher Sims.

Sargentin mukaan talousteorioihin ei ole Euroopan ja euroalueen myötä tullut uusia ongelmia ratkaistavaksi. Ongelma on pikemminkin politiikassa.

Sims kertoo ennustaneensa euroalueen ongelmat pari vuotta sitten.

-Euro ja keskuspankki luotiin yhdessä, mutta ilman yhtenäistä veroviranomaista. Tämä herätti kysymyksen siitä, mitä tapahtuisi, jos verotuksen ja yhteisvaluutan yhteistyötä pitäisi lisätä.

Ratkaisu löytyy historiasta

Tutkijat sanovat, että euroalueen kriisiin löytyy ratkaisu Yhdysvaltain syntyajoilta. Sargentin mukaan Yhdysvallat oli vuonna 1780 toivoton tapaus: 13 itsenäistä osavaltiota, mutta samaan aikaan uudella valtiolla oli erittäin heikko keskusvalta. Ratkaisu löytyi, kun osavaltiot yhdistivät vuonna 1787 velkansa uuden keskushallinnon alle ja antoivat sille veronkanto-oikeuden.

Sargent myöntää, että moinen vaati valtavan, vaikean ja rohkean poliittisen päätöksen.

Sims kehottaakin euroalueen maita keksimään keinot, jolla verotaakka jaetaan ja yhdistämään veroviranomaiset keskuspankin kanssa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme