Mainos
Mainos

Tämä ei ole tieteisfantasiaa: Yhdysvaltain sotalaivan kannella nököttää äänettömästi tuhoa kylvävä lasertykki

Yhdysvaltain laivaston USS Ponce -aluksen kannella törröttää jättimäistä kaukoputkea muistuttava ase, joka on kuin suoraan tieteiselokuvasta. Kymmeniä miljoonia maksanut LaWS on tiettävästi maailman ensimmäinen toimiva lasertykki, aluksella vieraillut uutiskanava CNN kertoo.

Tykin operoinnista vastaava kapteeni Christopher Wells kuvailee tykkiä uutiskanavan haastattelussa ”luotiakin tarkemmaksi”. Tarkkuuden takaa se, että tykin suusta lähtevä fotonisuihku syöksyy kohteeseensa valonnopeudella. Aseella voi siis ampua kovaakin vauhtia liikkuvaan kohteeseen ennakkoa ottamatta.

Muitakin etuja perinteisiin tuliaseisiin verrattuna Laser Weapons Systemissä, eli LaWS:ssa on. Se on toiminnassa käytännössä äänetön, eikä sen piipusta lähtevää sädettä voi erottaa paljaalla silmällä. Tykki ei käytä ammuksia, vaan lasersäteen luomiseen vaaditaan pelkästään sähköä, joka syntyy laitteen omissa generaattoreissa.

CNN:n mukaan yhdelle laukaisulle tuleekin hintaa vain noin dollarin verran. Säästö perinteisiin, jopa miljoonaluokassa hinnaltaan liikkuviin ohjuksiin on melkoinen. 

Aseen teho käy ilmi CNN:n julkaisemalla videolla, jossa tykillä ammutaan testimielessä muun muassa taivaalle kiidätettyä miehittämätöntä lennokkia. CNN kertoo, että aluksen siipi kuumeni lasersäteen osumasta niin, että koko lennokki syöksyi mereen lähes välittömästi.

Videolta käy myös ilmi, että laitteella on mahdollista osua mitä pienimpiin, liikkuviin kohteisiin. Yhdysvaltain laivaston mukaan tämän on tarkoitus vähentää sotatoimissa sivullisten uhrien ja ylimääräisen tuhon määrää.

40 miljoonaa dollaria maksanut asejärjestelmä on ollut Yhdysvaltain laivaston käytössä vuodesta 2014 saakka. Tänä päivänä sen päätarkoituksena on tuhota tai lamauttaa ilma-aluksia tai pieniä veneitä.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot