Mainos
Mainos

Tamilisissit iskivät tuhoisasti Sri Lankassa

Raskaita taisteluja käytiin tänään Sri Lankan pohjois- ja itäosissa, kun tamilisissit kiihdyttivät iskujaan saarivaltion armeijaa vastaan. Viranomaisten mukaan taisteluissa on saanut surmansa yli 70 ihmistä.

Armeijan suurimmat miestappiot saaren itäosissa kärsittiin, kun LTTE-sissijärjestö iski sotilastukikohtaan Batticaloan itärannikolla surmaten 13 sotilasta. Samaan aikaan sissit iskivät kranaateilla lähistöllä sijaitsevaan toiseen tukikohtaan surmaten yhden sotilaan ja kolme siviiliä, kertoivat viranomaiset.

Armeija ryhtyi vastaiskuun taisteluhelikopterien tukemana, ja raskaassa vastahyökkäyksessä sai surmansa yli 20 tamilisissiä. Saaren pohjoisosassa sissit rikkoivat armeijan puolustuslinjan Vettilaikernin sotilasalueella surmaten iskussaan 13 sotilasta. Trincomaleen rannikkoalueella taisteluissa sai surmansa seitsemän sissiä.

Edellisen kerran sissit iskivät yhtä tuhoisasti 9. tammikuuta, jolloin hyökkäyksessä yhtä tukikohtaa vastaan sai surmansa yli 220 sotilasta ja runsaat 140 tamilisissiä.

Sri Lankan pohjois- ja itäosien itsenäisyyttä tavoittelevien tamilien ja hallituksen välisissä yhteenotoissa on kuollut yli 50 000 ihmistä parin viime vuosikymmenen aikana.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme