Mainos
Mainos

Tänään on Ruotsin ulkopolitiikan herkkupäivä

Tämä päivä tärkeä ja suuri päivä Ruotsin ulkopolitiikalle. Ruotsin pääministeri keskustelee kahden kesken Yhdysvaltain presidentin kanssa muun muassa koko EU:lle tärkeästä vapaakauppasopimuksesta.

MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero Tukholmasta kertoo, että Ruotsi pääsee nyt keskustelemaan suurvaltajohtajan kanssa monista tärkeistä kysymyksistä. Presidentti Barack Obama tapaa Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin heti saavuttuaan Tukholmaan. Muut Pohjoismaiden pääministerit ja Suomen presidentti Sauli Niinistö osallistuvat vain illallistilaisuuteen.

– Tärkein kysymys sisällöltään Obaman ja Reinfeldtin keskusteluissa on EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimus, josta on käyty neuvotteluja jo pitkään. Ruotsi haluaisi ottaa välittäjän roolin, jotta sopimus saataisiin voimaan parin vuoden päästä. Sopimus on tärkeä kysymys monille Euroopan maille, ei vähiten Ruotsille, jonka neljänneksi tärkein kauppakumppani Yhdysvallat on. Ruotsi haluaisi poistaa omalta teollisuudeltaan viennin esteitä, Lumikero taustoittaa.

Lisäksi esille nousevat ilmasto- ja ympäristökysymykset, arktinen alue sekä Syyrian tilanne.

– Obama saa Reinfeldtiltä ja myöhemmin muilta Pohjoismaiden päämiehiltä viestin, että Pohjoismailta ei tule tukea erilliselle kostoiskulle Syyriaan, vaan Pohjoismaat haluavat odottaa ensiksi YK-tarkastajien testien tuloksia ja sitten YK:n siunausta iskulle, Lumikero kertoo.

Keskusteluissa puhutaan myös Itämeren turvallisuudesta, sillä Venäjä on lisännyt omaa aktiivisuuttaan Itämerellä.

Lumikeron mukaan suomalaisiakin mietityttää, että miksi Obama meni juuri Ruotsiin.

– Olisihan se ollut herkullisempaa, jos tapaaminen olisi ollut Suomessa. Yksi syy on valita Ruotsi oli logistinen. Obama voi olla Ruotsissa yhden päivän ennen siirtymistään G20-kokoukseen Pietariin. Mutta toisaalta Ruotsi esimerkiksi osallistui Grippen-hävittäjillään Libya-operaatioon.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme