Mainos

Tansaniassa levottomuuksia – suomalaisturisteja varoitetaan mielenosoituksista

Suomalaisten suosiman matkailualueen lähistöllä Tansaniassa on ollut viime päivinä väkivaltaisia mielenosoituksia. Suomen suurlähetystön matkustustiedotteen mukaan myös terrori-iskut ovat Tansaniassa mahdollisia.

Tansania on lähetystön mukaan turistien kannalta edelleen verrattain turvallinen maa, mutta merkkejä turvallisuustilanteen heikentymisestä on yhä enemmän. Kansainväliseen terrorismiin liittyvät iskut ovat lähetystön mukaan mahdollisia niin mantereen puolella kuin Sansibarin turistisaarillakin.

Lähetystö kehottaa tämänpäiväisessä tiedotteessaan turisteja välttämään väkijoukkoja. Myös poliittisista ja uskonnollisista joukkokokouksista sekä mielenosoituksista kannattaa pysyä loitolla. Niitä on ollut viime päivinä etenkin Sansibarin pääkaupungissa Stone Townissa.

Tansaniassa noin 100 suomalaisturistia

Tansanian vilkkain turistikausi on vasta alkamassa. Tällä hetkellä maassa on lähetystön tietojen mukaan korkeintaan 100 suomalaisturistia. Tansaniassa asuu pysyvästi noin 200 suomalaista. Turisteista monet ovat rannoilla melko kaukana levottomuuksista.

Myös Stone Townin historiallisessa keskustassa on rauhallista, mutta alueen ulkopuolella mellakoidaan.

– Kuulen kotiini jatkuvasti, kun poliisi ampuu kyynelkaasupommeja. Eräs ystäväni kertoi, että ei pääse kaupungista ulos, kun tiet on katkaistu, Stone Townissa asuva Colors of Zansibar -matkatoimiston suomalaisyrittäjä Aino Tanhua kertoo.

– Levottomuusalueella ei ole paljon turisteja, mutta toki ihmisiä käy siellä shoppailemassa ja katsomassa toria. Turistit käyttävät myös paikallisbusseja, jotka eivät kulje.

Levottomuudet lisääntyneet Sansibarilla

Tansanian suurimassa kaupungissa Dar es Salaamissa levottomuudet ovat saaneet alkunsa huhusta, jonka mukaan eräs paikallinen mies olisi virtsannut Koraanin päälle.

Myös Sansibarin mellakoilla on uskonnollinen tausta.

– Eräs ääri-islamistiseen liikkeeseen kuuluva uskonnollinen johtaja oli kadonnut eilen aamupäivällä. Järjestön kannattajat epäilevät, että kaappauksen taustalla on poliisi tai hallitus. Poliisin mukaan sillä ei ole kuitenkaan osuutta tapahtumaan. Joka tapauksessa mielenosoitukset on suunnattu poliisia ja hallitsevaa puoluetta vastaan, Tanhua sanoo.

Sansibarilla on myös vahva itsenäisyyttä vaativa liike, joka vahvistuu Tanhuan mukaan jatkuvasti.

Matkailijat eivät vielä säikkyneet mellakoita

Daar es Salaamissa levottomuudet ovat lähetystön mukaan hyvin harvinaisia. Sansibarissa levottomuudet ovat Tanhuan mukaan puolestaan lisääntyneet. Tämänviikkoinen mellakka on jo kolmas tämän vuoden aikana.

Matkailijat eivät ole Tanhuan mukaan säikähtäneet mellakoita.

– Kukaan ei ole ainakaan vielä peruuttanut matkaansa. Toki yhteistyöyritykset kyselevät, onko tänne edelleen turvallista lähettää matkailijoita.

Tanhua tähdentää vielä, että mitkään Tansanian mielenosoituksista eivät kohdistu turisteihin.

– Kyse on sisäpolitiikasta.

Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa Tansaniaan matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot