Mainos
Mainos

Tanska lähettää lisää joukkoja Irakiin

Tanska lähettää lisää joukkoja Irakiin. USA on toivonut liittolaisiltaan ainakin 15 000 sotilaan vahvennuksia Irakin miehitysjoukkoihin.

Tanskan puolustusministeriön tiedottaja Uffe Kristensen kertoi tänään, että Irakiin jo sijoitettujen 410 tanskalaisen sotilaan lisävahvistukseksi paikalle matkaa 90 sotilasta lokakuun loppuun mennessä.

Lisäksi Tanska ilmoitti pidentävänsä sotilasoperaatiotaan Irakissa puolella vuodella. Näin tanskalaiset pysyttelevät Irakissa vuoden 2004 puoliväliin.

Nato-maa Tanska tuki Yhdysvaltain johtamaa Irakin sotaa muun muassa yhdellä sukellusveneellä ja sotalaivalla. Puolueiden ja tavallisen kansan mielipiteet jakanut sotilasoperaatio on tähän mennessä vaatinut yhden tanskalaissotilaan hengen.

Yhdysvallat on pyytänyt liittolaisiltaan lisää joukkoja levottomuuksien repimään Irakiin. Britannia onkin jo ilmoittanut lähettävänsä noin 1 200 uutta sotilasta Yhdysvaltain 130 000 sotilaan tueksi. Yhdysvallat kuitenkin toivoo saavansa kumppaneiltaan vielä 15 000 miestä lisää.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme