Mainos
Mainos

Tanskalaisnuoret ovat tutkimuksen mukaan onnellisimpia

Suomalaisnuorten sijoitus jäi onnellisimpien kärjestä. Kaikkiaan nuoret katsoivat, että työllä on tärkeä merkitys onnellisuuteen.

Intialaiset ja tanskalaiset nuoret ovat onnellisimpia maailmassa. Vähiten onnellisia ovat nuoret Japanissa, Saksassa ja Kiinassa. Asia paljastuu kansainvälisen tutkimuslaitoksen Kairos Futuren tekemästä mittauksesta, josta kertoo ruotsalainen Dagens Nyheter -lehti tänään verkkosivuillaan.

Tutkimukseen osallistui 17 000 nuorta, jotka ovat 17-29-vuotiaita 17 eri maasta. Myös Suomi oli mukana tutkimuksessa, mutta jäi onnellisempien kärjestä.

Suurin osa nuorista haluaa yhdeksästä viiteen -työn, jotta heille jäisi vapaa-aikaa tehdä jotain muuta. Suurinta osa kiinnostaa myös yliopistokoulutus ja vaikutusvaltainen työ.

Työssä menestymiseen tarvitaan kiinalaisnuorten mielestä hyvän ulkonäön lisäksi myös sitä, että tuntee oikeat ihmiset. Kiinalaiset tuntevat myös, että he joutuvat vastaamaan moniin tiukkoihin haasteisiin työpaikoillaan.

Suomalaisnuorten mielestä ulkonäkö ei ole työn saamisessa kovinkaan tärkeää, vaan menestymisen avain on kova työ. Missään muussakaan pohjoismaassa ulkonäköä ei menestyksen suhteen pidetty määräävänä.

Kovan työn onnelliseksi tekevään vaikutukseen uskoivat eniten amerikkalaisnuoret, mutta sielläkin kolmannes katsoi ulkonäön auttavan työmarkkinoilla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme