Mainos
Mainos

Tanskallakin murheita helikoptereistaan

Tanskan puolustusvoimat vaatii satojen miljoonien eurojen korvauksia, koska sen hankkimat helikopterit eivät ole alkuunkaan täyttäneet odotuksia. Sotilaat jäävät kuitenkin ilmeisesti nuolemaan näppejään.

Tanskan uutistoimisto Ritzau kertoo saaneensa käsiinsä salaisen asiakirjan, jonka mukaan helikopterien kauppasopimus puolustusvoimien ja valmistajayhtiö AugustaWestlandin kesken on sellainen, etteivät tanskalaiset saa minkäänlaisia korvauksia.

Helikoptereissa on ollut alituiseen teknisiä ongelmia, ja ne ovat olleet lentokelpoisia vain noin 30 prosenttia käyttöajastaan. Kun puolustusvoimat oli hankkimassa koptereita, oli vaatimuksena 80 prosentin lentokelpoisuusaika.

Puolustusvoimat myöntää nyt, että se ei saanut brittiläis-italialaista valmistajaa suostumaan tällaiseen ehtoon. Tanskalaiset poliitikot ovat kilvan soimanneet armeijaa lepsuilusta sopimuksen solmimisessa.

Myös poliitikot mokasivat

Uutistoimisto Ritzaun haastattelemat asiantuntijat katsovat kuitenkin, että myös poliitikkojen olisi pitänyt olla tarkempana sopimusneuvotteluissa.

Tanskan puolustusvoimilla on ollut muutoinkin murheita hankintojensa kanssa. Ilmavoimien Challenger-koneella ei voi lentää kehnossa säässä, miehittämätöntä Tårnfalken-vakoilukonetta ei ole saatu edes lentoon ja OceanEye-tutkajärjestelmä ei toimi.

Nyt Tanskalla on lisäksi edessään kaikkien aikojen kallein asehankinta. Maa on korvaamassa nykyiset F-16-hävittäjät uusilla koneilla. Suosikki on amerikkalainen F-35 eli JSF. Koneen hinta on kuitenkin kivunnut jo ennen sen valmistumista niin korkealle, että tanskalaiset poliitikot ovat alkaneet arvostella hanketta. Lähin kilpailija on ruotsalainen JAS Gripen.

Myös suomalaisilla on ollut omat helikopterihankaluutensa. EADS-konserniin kuuluvalta NHIndusties-yhtiöltä tilattujen kuljetushelikopterien käyttöönotto on viivästynyt useaan otteeseen alkuperäisaikataulusta. Yhtäkään helikopteria ei ole voitu ottaa vielä käyttöön, vaikka koneet piti toimittaa jo 2003-2004.

(MTV3-STT-TT-Ritzau)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme