Mainos

Tanskassa ennätysmäärä yli satavuotiaita

Tanskassa oli viime vuonna enemmän satavuotiaita kuin koskaan aiemmin, kertoo maan tilastokeskus. Sata vuotta täyttäneitä oli kaikkiaan 1 143.  

Ikääntymistä tutkivan professori Kaare Christensenin mukaan pitkäikäisyyteen vaikuttavat monet tekijät.  

– Tämän päivän satavuotiaat ovat eläneet aiempia aikoja paremman lapsuuden ja mukavamman työelämän. Me myös hoidamme vanhusten sairauksia paremmin kuin mitä aikaisemmin oli tapana, Christensen sanoi.

Yli satavuotiaista suurin osa on naisia. Naisia oli tässä ikäryhmässä 976, miehiä 167.  

Christensen ennusti, että tulevaisuudessa yhä useammat miehet elävät pitkään, koska miehetkin oppivat hoitamaan terveyttään paremmin.

Suomessa oli vuoden 2015 lopulla Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 759 satavuotiasta asukasta, joista naisia oli 647.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot