Mainos
Mainos

Tanskassa siilit kuolevat janoon

Tanskassa ihmiset nauttivat tänäkin viikonloppuna poikkeuksellisen helteisestä ja kuivasta alkukesästä. Sen sijaan puutarhojen vakioasukkaat siilit kärsivät ankarasta kuivuudesta, joka uhkaa koitua monen piikkipallon kohtaloksi.

Kuivina aikoina siilit eivät löydä juotavaa, ja kuumuus ajaa myös monet siilien ruokavalioon kuuluvat ötökät ja pienelikot pakosalle. Näin käy myös monen puutarhanomistajan kauhistelemille tappajaetanoille, jotka kyllä kelpaisivat siilien saaliiksi.

Tanskalaisen Siilienystävät-järjestön vetäjä Kirsten Fournais on jo saanut hoitaakseen ainakin 40 kuivuuden piinaamaa siiliä.

- Siilit juovat päivittäin puolestatoista kahteen desilitraa vettä. Sen ne saavat joko lätäköistä tai nurmikon kasteesta. Nyt kosteutta ei ole riittänyt edes kasteeksi asti, Fournais huolehtii.

Hän muistuttaa, että siilien paritteluaika on kohta käsillä eikä perheenlisäyksestä tule mitään nälkiintyneenä. Hän kehottaakin puutarhanomistajia varaamaan siileille vettä ja ruuaksi vaikka kissojen kuivamuonaa. Maitoa sen sijaan ei pitäisi antaa, sillä siitä siilit sairastuvat.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme