Mainos
Mainos

Tanskassa työpaikkojen tupakointikielto voimaan syksyllä

Sisä- ja terveysministeri Lars Lökke Rasmussen on päättänyt lykätä työpaikkojen tupakointikieltoa elokuuhun. Kiellon oli määrä tulla voimaan ensi kuussa.

Tanskalaiset tupakoitsijat voivat huokaista hetkeksi helpotuksesta. Huhtikuun alusta voimaan tulevaksi kaavailtu tupakointikielto työpaikoilla on saanut lykkäystä elokuun puoliväliin. Syynä on ennen muuta ravintoloiden tarvitsema lisäaika järjestää erillisiä tiloja tupakoiville asiakkailleen.

Tanskan kansankäräjät päätti viime vuoden marraskuussa kieltää tupakoinnin kaikilla työpaikoilla huhtikuun alusta lähtien. Sisä- ja terveysministeri Lars Lökke Rasmussen päätti kuitenkin selvitysten jälkeen, että turhan kiireen välttämiseksi laki tulee voimaan vasta loppukesästä.

Viime metreillä sovittiin myös, että lakia ei sovelleta pieniin kapakoihin. Toisaalta myöskään työttömien ei tarvitse ottaa vastaan työtä anniskeluliikkeessä, jossa tupakointi on sallittua.

(MTV3-STT-Ritzau)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme