Mainos
Mainos

Tappajaflunssa jyllää USA:ssa – jo 60 lasta kuollut tautiin

Jo yli 60 lasta on kuollut Yhdysvalloissa yhdessä vuosikymmenen pahimmista influenssaepidemioista, kertoo kansallinen tartuntatautikeskus CDC.

– Toivoisin, että uutiset olisivat parempia, mutta minne katsommekin ovat tiedot huonoja, CDC:n virkaatekevä pääjohtaja Anne Schuchat sanoo.

Sairaalahoitoon on tuotu enemmän potilaita kuin koskaan tilastoinnin alettua 2010. Schuchatin mukaan H3N2-virus jyllää jokaisessa osavaltiossa Oregonia ja Havaijia lukuunottamatta. Virus on erityisen tappava aivan nuorten ja vanhusten keskuudessa.

– On ollut aivan liikaa sydäntäsärkeviä kertomuksia siitä, miten perheissä on ollut menetyksiä, Schuchat sanoo.

Yhdysvalloissa jatkuva kylmä sää lisää vilustumisvaaraa ja esimerkiksi maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Chicagoon on jälleen satanut lunta pohjoisvirtauksen myötä.

Vielä ei tiedetä, onko epidemia saavuttanut huippunsa. Se on kestänyt nyt 11 viikkoa kun aiemmat ovat jatkuneet jopa 20 viikkoa. Myös torjuntarokote on osoittautunut liki tehottomaksi, sillä virus ehti muuntua kun rokote oli tekeillä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme