Mainos
Mainos

Tasa-arvotyö ei kiinnosta brittiministeriöitä

Britannian sisä-, ulko- ja puolustusministeröitä syytetään laiskuudesta tasa-arvotyössä.

Britannian suurimmatkaan ministeriöt eivät ole hoitaneet lakisääteisiä velvollisuuksiaan tasa-arvotyössä, kertoo sanomalehti Guardian.

Lehden mukaan etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa valvova komissio CRE on pyytänyt lakimiehiään aloittamaan toimenpiteet 15:tä ministeriötä ja virastoa vastaan määräysten laiminlyönnistä. Ministeriöiden olisi muun muassa pitänyt selvittää työntekijöidensä etniset taustat sekä arvioida omaa toimintaansa tasa-arvon kannalta.

Syyllisten joukossa ovat CRE:n mukaan esimerkiksi sisä-, ulko- ja puolustusministeriöt sekä komission oma emovirasto, kuntaministeriö. Aikaa ohjeistusten toteuttamiselle olisi ollut vuosikausia.

-Tulokset ovat masentavia. Pienetkin paikalliset virastot täyttävät velvollisuutensa kun taas eräät suurimmista rahankäyttäjistä eivät pysty hoitamaan edes perustavia asioitaan kuntoon, komission raportti soimaa.

Kolmisenkymmentä vuotta brittihallinnossa toiminut CRE lopettaa työnsä syyskuun lopussa. Sen tehtäviä jatkaa uusi tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomissio.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme