Mainos
Mainos

Teinipojan raaka murha vilkkaalla kadulla kuohuttaa Lontoossa

Teinipojan raaka murha vilkkaalla kadulla keskellä kirkasta päivää kuohuttaa Lontoossa. Poliisin tutkija kertoo Daily Mail -lehdessä, että kyseessä on yksi kamalimmista tapauksista, mitä hän on tutkinut 25 vuoden aikana.

Pojan lauantaina päivällä tapahtunut puukotus on poliisin tutkija Mark Dunnen mukaan "niin paha kuin vain voi olla".

- Kuusitoistavuotias koulupoika puukotetaan keskellä päivää vilkkaalla tiellä ostoksiaan tekevien ihmisten edessä. Kyseessä oli totaalinen väkivallanteko puolustuskyvytöntä koulupoikaa vastaan. Tätä pahemmaksi se ei enää mene, toteaa Dunne lohduttomasti.

Silminnäkijät kertoivat veren pulpunneen 16-vuotiaan pojan niskasta kun häntä oli puukotettu.

Eräs todistaja kertoi katsoneensa, kun elämä erkani tiellä kävelytiellä maanneesta pojasta.

Kolme poikaa oli hyökkännyt uhrin kimppuun välittömästi, kun hän oli astunut ystävänsä kanssa ulos bussista. Poliisilla ei ole tiedossa tarkkaa motiivia, mutta ilmeisesti hyökkääjät ja uhri tunsivat toisensa.

Poika kuoli vammoihinsa vajaassa viidessä minuutissa. Hän oli jo kahdeksas teini-ikäinen, joka on murhattu Lontoossa tänä vuonna. Murhatuista kuutta on puukotettu kohtalokkaasti.

Tapaukseen liittyen pidätettiin mies, mutta hänet vapautettiin myöhemmin ilman syytteitä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme