Mainos
Mainos

Teinipojat pidätetty Moskovassa siirtotyöläisen surmasta epäiltyinä

Venäjän viranomaiset ovat pidättäneet 14- ja 15-vuotiaat koulupojat epäiltynä osallisuudesta Moskovassa sunnuntaina tapahtuneeseen siirtotyöläisen surmaan. Rikoksesta on pidätetty kolmaskin epäilty, joka on myös teini-ikäinen.

Kaikki kolme kuuluvat Moskovan Spartakin jalkapallofanien ryhmään, jolla on yhteyksiä äärioikeistoon, kertoi uutistoimisto Interfaxin haastattelema turvallisuusviranomainen. Hänen mukaansa 14-vuotias on jo tunnustanut osallisuutensa kirgisialaisen siirtotyöläisen surmaan.

Venäjällä on aiemminkin tapahtunut teinien tekemiä rasistisia surmia, mutta näin nuorten sekaantuminen tekoihin on harvinaista.

Poliisi on epäillyt, että kirgisialaismiehen surma liittyi lauantaina käytyyn joukkotappeluun, jossa oli mukana tuhansia jalkapallofaneja ja muita nuoria. Yhteenotossa kuoli kaksi ihmistä.

Moskovan uusnatsit ja muslimiryhmät yrittivät keskiviikkona koota kannattajiaan uuteen joukkotappeluun, mutta valtava miliisijoukko esti yhteenoton ja pidätti lähes tuhat ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme