Mainos
Mainos

Tekaistu tv-uutinen Belgian hajoamisesta sekoitti maan

Yleisradioyhtiö kertoi kuninkaan pakenevan maasta.

Belgian ranskankielisen yleisradioyhtiön tekaistu uutinen maan hajoamisesta aiheutti eilen lähes paniikin Belgiassa. Vielä tänäänkään ranskankielinen Wallonian osavaltio ei ollut toipunut tempauksesta. Hollanninkielisiä flaameja uutinen hetkautti vähemmän, koska he eivät yleensä katso ranskankielisiä ohjelmia.

Televisioyhtiö RTBF keskeytti tavanomaisen keskusteluohjelmansa eilen illalla erityislähetyksellä, jossa kerrottiin Flanderin hollanninkielisen osavaltion julistautuneen yksipuolisesti itsenäiseksi.

-Tämä tarkoittaa, että Belgiaa ei enää jatkossa ole, tunnettu uutistenlukija Francois de Brigode kertoi vakavana ruudussa.

Kuvitteellisessa suorassa lähetyksessä kerrottiin myös, että kuningasparin on nähty pakenevan maasta.

Kanavan toimittajat raportoivat keksitystä tilanteesta uskottavan oloisesti ympäri maata. Katsojat näkivät muun muassa, kuinka raitiovaunut pysäytettiin ranskankielisen Wallonian ja hollanninkielisen Flanderin osavaltioiden rajalla tilanteen vuoksi.

Puhelinlinjat tukkeutuivat

Vasta noin puolen tunnin jälkeen ruutuun ilmestyi teksti, joka kertoi, ettei kyseessä ole aito uutinen.

Lähes 90 prosenttia kanavan katsojista otti uutisen aluksi todesta. Hätääntyneet ihmiset tukkivat kanavan puhelinlinjat, ja myös pääministerin toimisto sai runsaasti yhteydenottoja. Tämän päivän lehdissä ihmiset kertovat, kuinka he olivat itkuisesti soittaneet perheilleen tilanteesta.

Myös joidenkin ulkomaisten diplomaattien kerrottiin uskoneen uutiseen.

Poliitikot tuomitsivat lähetyksen tuoreeltaan, ja julkisin varoin rahoitetun kanavan johtoa vaadittiin vastuuseen teosta.

Pääministeri Guy Verhofstadt pitää temppua osoituksena erittäin huonosta mausta. Useat kommentaattorit ovat kyseenalaistaneet myös toimittajien moraalin.

Kanava perusteli tempaustaan keskustelun herättämisellä. Itsenäistä Flanderia kannattava Vlaams Belang -puolue on saanut viime vuosina eri vaaleissa runsaasti ääniä, mutta Belgian hajoamisesta puhutaan silti julkisesti hyvin vähän.

Belgia on jyrkästi jakautunut ranskakieliseen Walloniaan ja hollanninkieliseen Flanderiin, eivätkä eri kieliryhmät ole arkielämässä juurikaan tekemisissä keskenään.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme