Mainos

Televisio halutaan kieltää australialaislapsilta

Australialaisille annettavien uusien ohjeiden mukaan television katselu kannattaisi kieltää alle kaksivuotialta lapsilta.

Myös alle viisivuotiaiden television katselu pitäisi rajottaa alle yhteen tuntiin päivässä.

Hallituksen antamien suositusten mukaan pikkulasten ei kannata katsoa televisiota, koska se voi heikentää lapsen puheen kehitystä sekä keskittymiskykyä. Tiedot selviävät The Australian -lehden saamasta luonnoksesta.

- Television ääressä vietetty aika vähentää lasten leikkimiseen tarkoitettua aikaa, sosiaalisia kontakteja sekä mahdollisuuksia kielelliseen kehitykseen, suositusluonnoksessa sanotaan.

- Se voi myös vaikuttaa silmän liikkeiden kehittymiseen ja vähentää lapsen keskittymiskykyä.

Televisioon liittyvät ohjeistukset on laadittu osana lasten terveyssuosituksia, joilla pyritään puuttumaan australialaislasten rajusti kasvaneeseen ylipainoon.

Australian hallituksen on tarkoitus julkaista suositukset ensi viikolla. Luonnoksesta tihkuneita tietoja hallitus ei vielä vahvista.

(MTV3 - AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot