Mainos

Terrori ei laannu Pariisissa: Kaasupulloilla lastattu auto ajoi tahallaan päin poliiseja – kuski oli terroritarkkailulistalla

Pariisissa yritettiin maanantaina ilmeisesti jälleen terrori-iskua, kun kaasupulloilla lastattu henkilöauto ajoi päin poliisiautoa kaupunkia halkovalla Champs-Elysees-kadulla lähellä Grand Palais -näyttelyhallia. Sisäministeri Gerard Collombin mukaan kuljettaja ajoi päin poliiseja tahallaan.

– Jälleen kerran turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kimppuun on hyökätty Ranskassa. Autossa ollut materiaali olisi voinut räjäyttää sen, Collomb sanoi.

Pariisissa poliisiautoon törmänneen auton kuljettaja oli viranomaisten terroritarkkailulistalla, kertovat tutkintalähteet.

Lähteen mukaan kuljettaja oli 31-vuotias mies, jota oli tarkkailtu vuodesta 2015 lähtien, koska hänen epäiltiin kuuluvan radikaaliin islamilaiseen järjestöön.​​​​​​​

Autoa ajanut mies kuoli törmäyksessä tai heti sen jälkeen. Hänen lisäkseen törmäys ei vaatinut muita uhreja. Autosta löydettiin myös rynnäkkökivääri ja käsiaseita.

– Ihmiset ryntäilivät kaikkialle. Jotkut huusivat minullekin, että pitää mennä pois, kuvaili Alexandreksi esittäytynyt mies tapahtumia.

Pommiryhmä tutki illalla edelleen valkoista Renault Meganea, jonka kerrottiin heti tapahtuman jälkeen räjähtäneen törmäyksessä. Ilmeisesti auto kuitenkin vain syttyi osittain tuleen. Tapahtumapaikalla kuvatusta videosta näkyy, että autosta nousee oranssia savua.

Kaikki ohi parissa tunnissa

Poliisi sulki tapauksen jälkeen kaksi Champs-Elysees'n metroasemaa, mutta pari tuntia hyökkäyksen jälkeen turistit parveilivat jo normaaliin tapaan Riemukaarella ja kaupoissa.

Kaksi kuukautta sitten poliisi ammuttiin samalla kadulla. Poliisin tappaneen miehen hallusta löydettiin tuolloin viesti, jossa ylistettiin äärijärjestö Isisiä. Hyökkääjä tapettiin.

Hyökkääjän autosta löydettiin myöhemmin muun muassa haulikko ja veitsiä.

Alkukuussa poliisi ampui ja haavoitti algerialaista miestä, joka löi vasaralla poliisia lähellä Notre Damen tuomiokirkkoa Pariisissa. Mies huusi hyökätessään kostavansa Syyrian puolesta. Miehen kotoa löydettiin video, jossa hän niin ikään vannoi uskollisuutta Isisille.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot