Mainos
Mainos

Terrorismi iski olympialaisiin myös 1972

Atlantan räjähdys ei ole ensimmäinen kerta, jolloin terrorismi on iskenyt olympiakisoihin. Vuoden 1972 Münchenin olympialaisia varjosi 17 ihmisen hengen vaatinut traaginen välikohtaus.

Poliittiset kiistat ovat aina olleet olympialiikkeen uhkana ja kansainvälisten olympiasääntöjen perusperiaatteissa todetaankin, että "olympiakisoissa ei sallita diskriminointia rodun, uskonnon tai politiikan perusteella mitään maata tai henkilöä vastaan." Münchenissä terrorismi iski ulkopuolelta ja muutti kisat hetkessä murhenäytelmäksi.

Varhain aamulla 5. syyskuuta 1972 kisojen 11:ntenä päivänä hyökkäsi kahdeksan palestiinalaisen "Musta syyskuu" -sissiryhmä konepistoolein aseistettuina Israelin olympiajoukkueen majoitustiloihin.

Sissit murhasivat kaksi israelilaista ja ottivat yhdeksän panttivankia. Terroristit esittivät vaatimuksenaan Israelissa poliittisista syistä vangitun yli 200 palestiinalaisen vapauttamista ja esteetöntä pääsyä lentokoneilla pois Saksan liittotasavallasta. Israelilaisten pyynnöstä kisat keskeytettiin 24 tunniksi.

Sitkeiden neuvottelujen jälkeen sissit ja panttivangit kuljetettiin helikoptereilla lentokentälle, jossa poliisi avasi tulen terroristeja kohti. Laukausten vaihdossa kaikki yhdeksän panttivankia, viisi sissiä ja yksi poliisi saivat surmansa, kolme sissiä haavoittui ja vangittiin.

Välikohtauksen jälkeen Israel ja Egypti vetäytyivät pois kisoista, mutta kansainvälisen olympiakomitean silloinen presidentti Avery Brundage ilmoitti, että kisat jatkuvat.

Kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin kansainvälisen olympiakomitean pääsihteeri Francois Carrard lausui Atlantassa samat sanat: The games will go on - kisat jatkuvat.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme