Mainos

Terrorismitutkija Berliinin iskusta: "Spekuloidaan, että Isisin rooli olisi ollut pieni, jopa olematon"

Vaikka terrorijärjestö Isis väittää olevansa Berliinin maanantaisen rekkaiskun takana, asiantuntijoiden mukaan Isisin varsinaisesta roolista ei voi olla varma ennen iskun perinpohjaista tutkintaa.

– Kesti poikkeuksellisen kauan, ennen kuin iskun tekijöiksi ilmoittauduttiin ja terrorismitutkijoiden piirissä on spekuloitu, onko tähän jotain syytä, minkä takia Isis ei ottaisi vastuuta. Yleisesti ajatellaan, että se viittaisi siihen, että tässä suunnitteluosuudessa Isisin rooli olisi ollut pieni, ellei olematon, arvioi terrorismitutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta Huomenta Suomen haastattelussa.

Ainakin 12 ihmistä kuoli ja yli 40 loukkaantui maanantaina, kun rekka syöksyi keskelle väkijoukkoa joulutorilla lähellä ruuhkaista ostoskatua Berliinin keskustassa.

Malkin mukaan Isisin vaitonaisuus voi johtua myös siitä, että rekkaiskun tekijä on vielä karkuteillä.

– Ei haluta tavallaan antaa mitään lisäapuja turvallisuusviranomaisille. Tämä kaikki on tietenkin vielä spekulaatiota.

– Isis ei ole virallinen valtio, joka antaa virallisia lausuntoja. Sen tarkoituksena on synnyttää sekasortoa, geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut, tutkimusjohtaja Alan Salahzadeh akateemisesta Menatto-konsultointiyrityksestä jatkaa.

Isisin toimintakykyä ei pidä ylitulkita

Berliinin rekkaisku muistuttaa huomattavasti heinäkuussa Nizzassa tapahtunutta terroritekoa. Tuolloin 86 kuoli ja 400 loukkaantui kuorma-auton ajettua satapäistä väkijoukkoa päin.

Malkin mukaan on tärkeää tutkia Berliinin iskun taustat huolella, vaikka kaikki merkit viittaisivatkin Isisin olleen teon takana.

– Isis on kehottanut omasta aloitteestaan tekemään iskuja, mutta on myös tärkeää muodostaa mahdollisimman laaja analyysi siitä, mitä sen iskun takaa loppujen lopuksi löytyy. Isisin toimintakyvyn ja toimintatapojen ymmärtämisen kannalta on tärkeää ymmärtää myös se, miten nämä iskut ovat päässeet tapahtumaan, Malkki sanoo.

Isisin vahvuudesta voi syntyä terroritekojen myötä liioiteltu kuva.

– Olisi hyvä välttää ylitulkintaa Isisin toimintakyvystä ja kapasiteetista toimia suoraan johdetusti Euroopassa. Helposti muodostuu sellainen kuva, että Isis on voimakas järjestö Euroopassa ja soluttautunut kaikkialle. Tosiasiassa iskuissa ja iskusuunnitelmissa saattaa olla kyse siitä, että joku on oma-aloitteisesti inspiroitunut tekemään jotain Isisin nimissä, Malkki lisää.

"Isis on nappula"

Isisissä ei ole kyse vain yhdestä terroristiryhmittymästä, vaan järjestö on haarautunut useisiin osiin, huomauttaa tutkimusjohtaja Alan Salahzadeh.

– On kyse erilaisista järjestöistä. Esimerkiksi Kaukasuksen, Syyrian ja Irakin Isisillä on oma johtaja. Silloin kun annetaan käsky, se tehdään heidän mukaisesti. Isis on nappula. Ensimmäiset uhrit olivat tavallisia, maltillisia muslimeita. Sen jälkeen tavallisia eurooppalaisia, mikä me nähtiin Berliinissä.

Salahzadehin mukaan Isisin riveihin lähdetään taistelemaan useista syistä.

– He ovat mielisairaita, mutta mukana on myös fundamentalistisia ryhmiä. Siellä on palkkasotureita ja joillain voi olla kytköksiä tiettyjen valtioiden kanssa. Mutta kaikki toimivat tällaisen katto-organisaation, terrorijärjestön alla. Synnytetään pelkoa ja sekasortoa. Lisäksi yritetään syventää kantaväestön ja maahanmuuttoväestön välistä vastakkainasettelua.

Terrorismitutkija Leena Malkki muistuttaa, että Berliinin järkyttävien tapahtumien selvittely ei ole nopea prosessi.

– Ei välttämättä ennen joulua saada tapahtuneesta kokonaiskuvaa muodostettua, Malkki sanoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot