Mainos
Mainos

Terrorismitutkija Ylelle: Jos panttivanki vapautetaan, joku on aina maksanut

Kun panttivanki vapautuu, niin raha vaihtaa aina omistajaa. Näin sanoo tunnettu terrorismitutkija Magnus Ranstorp Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta Ylelle.

Hän sanoo niin ikään, ettei tiedä yhtään terroristijärjestön tekemää sieppausta, joka olisi päättynyt hyvin ilman ainakin jonkinlaisen korvauksen maksamista.

Ranstorp on tutkinut yli 20 vuotta islamilaista terrorismia.

Suomalaisnainen vapautettiin kuluvalla viikolla Afganistanissa. Hän oli ollut sieppaajien vankina yli kolme kuukautta. 

Ulkoministeri Timo Soini sanoi toissapäivänä, ettei Suomi ole maksanut minkäänlaisia lunnaita naisen vapauttamiseksi eikä maksa. 

Ylen haastattelema terrorismitutkija Ranstorp suhtautuu kuitenkin kriittisesti länsimaisten valtioiden selityksiin maksamatta jääneistä lunnaista.

– Ne puhuvat yhtä ja tekevät neuvottelupöydässä toista, Ranstorp sanoo Ylelle.

Yle viittaa jutussaan myös New York Times -lehden selvityksiin, joiden mukaan suurin osa länsimaista itseasiassa rikkoo lupauksiaan jatkuvasti ja maksaa panttivankinsa vapaiksi.

Lehti on arvioinut, että yksistään al-Qaida keräsi vuosina 2008–2013 ainakin 125 miljoonaa dollaria lunnasrahoina.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme