Mainos
Mainos

Thaimaan johto varoittaa uusista iskuista

Maan pääministerin mukaan uuden vuoden pommi-iskut voivat toistua. Bangkokissa tehdyissä iskuissa kuoli kolme ihmistä.

Thaimaan armeijan nimittämä pääministeri Surayud Chulanont on kehottanut thaimaalaisia varautumaan vuodenvaihteen pommi-iskujen toistumiseen. Hän kehottaa kansalaisia olemaan varuillaan "hetken", muttei ole selvittänyt asiaa tarkemmin.

Hallitus on myöntänyt tänään ensi kerran, että vallassaolijoiden kanssa eri mieltä olevat sotilaat ja poliisi saattavat olla iskujen takana.

Bangkokissa uuden vuoden aattona tehdyissä iskuissa kuoli kolme ihmistä. Puolustusministeri kenraali Boonrod Somtat sanoi, että hallitus sulkee epäilyjen ulkopuolelle ulkomaiset terroristiryhmät ja maan eteläosassa hallitusta vastaan taistelevat muslimiryhmät.

Jäljelle jäävät puolustusministerin mukaan siviilit, poliisi ja asevoimien jäsenet. Maan syrjäytetty pääministeri Thaksin Shinawatra on kiistänyt osallistuneensa millään tavoin pommi-iskuihin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme