Mainos
Mainos

Thaimaan kuninkaan hautajaiset lähestyvät – ei värikkäitä vaatteita tai liiallista ilonpitoa

Thaimaassa viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä valmistautumaan vuosi sitten kuolleen kuninkaan hautajaisiin.

Lähes jumalan asemaan nostettu kuningas Bhumibol Adulyadej hallitsi Thaimaata seitsemällä vuosikymmenellä. Hänen kuolemastaan viime vuoden lokakuussa alkoi vuoden kestävä suruaika.

Kuningas haudataan viimein kuun lopulla viisi päivää kestävissä seremonioissa. Tärkein päivä on 26. lokakuuta, jolloin kuningas polttohaudataan.

Juhlallisuuksiin odotetaan osallistuvan neljännesmiljoona thaimaalaista, ja niiden takia Bangkokin turvatoimia kiristetään. Hautajaiset vaikuttavat kuitenkin ihmisten elämään myös muualla Thaimaassa.

Maata hallitseva sotilasjuntta on kehottanut ihmisiä kunnioittamaan kuninkaan muistoa muun muassa välttämällä värikkäitä vaatteita ja liiallista ilonpitoa. Myös turisteja on ohjeistettu käyttäytymään ja pukeutumaan kunnioittavasti.

Televisiokanavia on käsketty vähentämään viihdeohjelmia ja näyttämään sen sijaan ohjelmia, joissa muistellaan kuningasta. Viranomaiset ovat puuttuneet myös kanavien ulkoasuun: jo viime kuussa televisiokanavia käskettiin vähentämään lähetystensä värikylläisyyttä 40 prosenttia.

Poika nousee valtaistuimelle

Heti kuninkaan kuoleman jälkeen viime vuonna kaikki tv-lähetykset korvattiin mustavalkoisilla valtiontelevision ohjelmilla, joissa kuningasta ylistettiin. Julkisia tapahtumia, kuten konsertteja ja urheilutapahtumia peruttiin, ja yöelämä ja huvitukset hiljenivät.

Mustat vaatteet olivat loppua koko maasta, kun kansalaiset kiiruhtivat ostamaan suruajan vaatteita. Jotta hinnat eivät olisi lähteneet käsistä, viranomaiset uhkasivat mustien vaatteiden riistokauppiaita 140 000 bahtin (runsaan 3 500 euron) sakoilla ja jopa seitsemän vuoden vankeudella.

Bhumibolin hautajaisten jälkeen hänen poikansa Maha Vajiralongkorn, 65, nousee virallisesti valtaistuimelle. Uuden kuninkaan virkaanastujaisten päivä ei ole vielä tiedossa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme