Mainos
Mainos

Thaimaan tulvat vaatineet kuolonuhreja – Suomalainen Ari: Turistit odottelevat epätietoisina lentojaan

Ainakin kahdeksan ihmistä on saanut surmansa tulvissa ja kaatosateissa Etelä-Thaimaassa, kertovat viranomaiset.

Tulvat ovat riivanneet myös suosittuja Samuin ja Phangan lomasaaria jumittaen pahasti turisteja ja pilaten haaveet auringontäytteisestä löhölomasta.

– Olen ollut täällä 12 vuotta, eikä tilanne koskaan ole ollut näin paha. Osa työntekijöistäni ei päässyt edes töihin, sanoi Moby Dick -hostellin omistaja Tuula Fitzpatrick.

Tilanne oli pahin Nakhon Si Thammaratin maakunnassa, missä tulvavedet nousivat pahimmillaan rakennusten kattojen tasalle. Maakunnan lentokenttä jouduttiin niin ikään sulkemaan ja osa rauta- ja maanteistä jouduttiin sulkemaan.

Vapaaehtoistyössä Samuin saarella työskentelevä Ari Viljamaa kertoo MTV Uutisille käyneensä yöllä lentokentällä, jossa osa ihmisistä oli joutunut odottamaan lentojaan koko päivän.

– Epätietoisuus vallitsi, eivätkä ihmiset tienneet milloin pääsevät lähtemään.

Viljamaan mukaan alueella vakituisesti asuville 40-50 suomalaiselle ei ole aiheutunut tulvista suurempia aineellisia vahinkoja.

– Mitään katastrofia tai poikkeustilaa ei ole, mutta liikkuminen on hankalaa. Skootterivuokraamot rajoittavat vuokrauksia ja myös auton vuokraaminen voi olla haasteellista. Täällä liikkuvat nyt vain minibussit ja riittävän maavaran omaavat katumaasturit.

Yleensä Etelä-Thaimaassa ei sada näin runsaasti vielä tammikuussa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme