Mainos
Mainos

Tham Luangin -luolastosta vetovoimainen turistikohde? Museossa esiteltäisiin koko maailmaa sykähdyttänyt 12 pojan ja heidän valmentajansa pelastusoperaatio

Thaimaassa suunnitellaan jo kiivaasti Tham Luang -luolaston hyödyntämistä matkailuun. Kaksitoista juniorijalkapallojoukkueen poikaa ja heidän valmentajansa joutuivat viettämään luolassa tulvien vankina yli kaksi viikkoa odottaen pelastumista. Heidät onnistuttiin pelastamaan luolasta aiemmin tällä viikolla.

Video: Sukeltaja Mikko Paasi auttoi lapset vapauteen: "Tätä ei heti unohda"

Pohjois-Thaimaassa sijaitsevaa luolastoa halutaan nyt hyödyntää museona. Pelastusviranomaiset uskovat, että luola olisi suuri vetonaula turisteille.

Museossa voitaisiin esitellä operaation etenemistä ja sen onnellista loppua valokuvin ja videoin. Ainakin kaksi eri elokuvayhtiötä on myös ilmoittanut halukkuudestaan tehdä aiheesta elokuva.

Tham Luangin luolasto on yksi Thaimaan suurimmista ja pisimmistä luolista. Se kiemurtelee vuorten alapuolella pienen Mae Sain kaupungin ulkopuolella lähellä Myanmarin rajaseutua maan pohjoisosassa.

Luolasto pitää saada turvalliseksi

Turismia alueella ei ole vielä lainkaan, ja alue on muutenkin luonnontilassa.

– Alue voisi olla elävä museo, jossa esiteltäisiin pelastusoperaation etenemistä. Museosta tulisi Thaimaan vaikuttavin turistikohde, ex-kuvernööri ja pelastusoperaation johtaja Narongsak Osottanakorn maalaili tiedotustilaisuudessa.

Pääministeri Prayuth Chan-ocha kuitenkin korosti, että luolaston turvallisuutta on ensisijaisesti kehitettävä, jotta matkailijoille ei koituisi siitä vaaraa. 

Video alla: Tältä näyttää Thaimaan Tham Luang  -luolastossa. 

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme